sunnuntai 25. maaliskuuta 2012

Hölläillään..

Hello! Eilen oli kyllä kummallinne päivä :D Ensin ajattelin että joudun lorvimaan koko päivän kotona, mutta sinne päätettiin Niinan kanssa lähteä pyörien kanssa seikkailemaan kohti Humppilan keskustaa. Harmikseni huomasin jo noin kilometrin poljettuani pyöräni eturenkaan olevan hajalla, jotenka talutin pyörää seuraavat kolme kilometriä jotta pääsin ensin Niinalle saakka, tämän siitä saa kun päässä ei liiku muuta kuin silmät.. No ei siis voitu lähteä pyörillä liikkelle, joten päätettiin kävellä, ei hyvä idea. Onneksi Niinan veli sattui paikalle pelastamaan meidät. Kun olimme aikamme hilluneet juustoaterioidemme äärellä, käskimme Emppua hyppäämään mauton rattiin ja ajelemaan meitä viihdyttämään. Ja no loppu olikin sitten astetta vilkkaampaa. Hain kotoa yöpymistavarat ja majoitun Empun kanssa Niinalle. Harmiksenne mulla ei oo itsellä ollenkaan kuvia, mutta voitte kuvitella kolme juustoaterian voimalla elävää likkaa kikattamassa itseään hengiltä ja kertoa sen kolmella, silloin aletaan olla aika lähellä sitä todellisuuttaa jota eilen elettiin..

No selvisin sitten aamulla kotiin ja nyt pitäisi kiinnostua koulu systeemeistä.. ja voitte arvat kiinnostaako mua, ei niin.

Muuten ajattelin väsätä tässä jonain päivänä huonepostauksen, miltäs kuullostaa? :)

Ella

2 kommenttia:

  1. ahh koulujutut kyä kusee :DD hei tiekkö kuin jääääätäviä ne kuvat oli sillee isona tietokoneen näytöllä xDD kuolin:P

    VastaaPoista
  2. voi kamala, voin vaan kuvitella :DD

    VastaaPoista

Lukijat