sunnuntai 29. tammikuuta 2012

Hei Haloo!?

Oikeasti voiko olla totta että postasin viimeksi ennnen joulua? Alkaa vaikuttaa siltä että tässä ei enää mitkään lupailut auta vaan parannus on tehtävä!

Joten mistä aloittaisin.. 
No torstaina kävin "hiukan" lenkkeilemässä.. Luulin että se reitti olisi ihan kivan mittainen, mutta tuloksena oli vajaa kahden tunnin lenkki ja pakkasen purema sekä reisissä että takapuolessa..

Kouluni on jossain tuon savuavan piipun suunnalla.




Ja jotta kuulostaisin vieläkin urheilullisemmalta niin mainostan teille myös tätä suurta suoritustani. Eli kävimme hankkimassa keskiviikkona Hennan kanssa jumppakortit Gym2000. Josko tästä nyt urkenisi oikein kunnon jummapailu ura.. 

Luokallamme on menossa sellainen Näytelmä kurssi, joka käytännössä tarkoittaa sitä, että asumme opiston liikuntasalissa, väsäämme lavasteita ja vedämme läpimenoja. Tiistaina on ensimmäinen näytös.. Tässä muutamia kuvia lavasteiden valmistuksesta.



Väreissä ei säästellä!



Koska olen ostanut edelliset pakkaskenkäni seitsämännellä luokalla, oli aika hankkia heille seuraajat. Olen kyllä tyytyväinen hankkimiini kenkuloihin.


Ostin myös pipon

Ja neuleen, hiukan on huono kuva mutta ei anetta sen haitata.. 
Kävin myös tällä viikolla kolme kertaa elokuvissa.. Keskiviikkona suuntasimme jumppakortit hankittuamme kohti Varastoa, aivan huippu kuva. Perjantaina päätimme pikkusiskoni kanssa käyttää parit lahjaliput ja käydä katselemassa Saapasjalkakissaa läpi 3D lasien, mahtava oli tämäki leffa. Ja eilen käytimme viimeisetkin ilmaislippumme samaisen siskoni ja Satun kanssa, kun vuosorra oli Hulluna Saraan. Kaikki oli aivan mahtavia elokuvia, ja olen jälleen sitä mieltä että kyllä suomalaisetkin osaa hyviä elokua tehdä!

Ella

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Lukijat