maanantai 14. tammikuuta 2013

trollolooo

Heipat! Kuten arvelinkin kirjoittaminen jää vaikka kuinka olisi asiaa.. Saamaton mikä saamaton. No päätin nyt kuitenkin tulla purkamaan kiukkuani tänne teille, sillä valittaminen autaa kummasti ja olen siinä melko hyvä.
Viikonloppu sujui aika kivasti, lauantaina oltiin ideaparkissa ja illalla tanssimassa (meikäpoika ajo ekaa kertaa motarilla!).
Sunnuntaina alkoi ilmetä merkkejä siitä että olen tehnyt epähuomiossa jollekkin jotain josta minua nyt rankaistaan. Puhelimeni nimittäin sanoin itsensä kahden ja puolen vuoden armollisen palvelemisen jälkeen irti, eikä suostunut enää latautumaan.. Ikävöin älyluuriani huolestuttavan paljon.
 Koska tänään on maanantain mikään ei voi osua täydellisesti edes juoponnappiin. Vihaan edelleen 06.50 lähtevää junaa yli kaiken, mutta minkäs mahtaa, sillä vaihtoehtona on lähteä koululle jo sunnuntaina mikä tarkoittaa että joutuisin olemaan erossa sängystäni yhden yön lisää. Eli aamulla junaan, junasta kahdella bussilla koululle, aamupalan kautta tunnille. Onnekseni koulua oli vain hikisen kaksi tuntia. Harmikseni olin luvannut mennä töihin koulusta päästyäni. Ilman ihanaa Satua ja sitä ihanaa kisua jonka kuva on lähestulkoon facebookin jokaisessa kuvassa, olisin vaipunut mitä luultavimmin työpäivän aikana totaaliseen synkkyyteen koska päivälle ei tuntunut millään tulevan loppua.
Kun kello löi neljä ja ampaisin kaamealla vauhdilla töistä kaupan kautta koululle. Olin varannut itselleni itselleni kahdeksaksi BodyPumpin. Olen päättänyt alkaa jälleen rääkkäämään itseäni ja tällä kertaa en aio lusmuilla! Kun viimein olin selvinnyt salille saakka tajusin unohtaneeni lompakon ja jumppakortin koululle..

Mahtavaa viikkoa kaikille!

Ella

Lukijat